Olen Päivi Veistiö, logoterapeutti sekä sertifioitu kuolindoula. 

Suomessa kuolindoulien koulutus alkoi toukokuussa 2023, olen valmistunut ensimmäisten joukossa. 

Kuolindoula on koulutettu rinnallakulkija ihmiselle, tai esimerkiksi perheelle, jossa vakava kuolemaan johtava sairaus on mullistanut elämän. Kuolindoulan työnkuva muodostuu jokaisen asiakkaan yksilöllisistä toiveista.

Elämänfilosofiani perustuu logofilosofiaan

Lisäksi teen Beter Hessin laadukkailla äänimaljoilla sointukylpyjä sekä sointutarinoita. Asiakkaan halutessa yhdistän terapiaan äänimaljarentoutuksen.


   
Tervetuloa kotisivuilleni 

 


Logofilosofia ohjaa ymmärtämään oman elämän tarkoitusta.

Logoterapia on erinomainen terapiamuoto erityisesti silloin, kun ihminen kokee elämänsä tarkoituksettomana, elämän suunta on hukassa, tai kun esimerkiksi elämän rajallisuus ahdistaa.  

Elämän merkityksellisyys saattaa hahmottua vasta kun ihminen on saanut ymmärryksen siitä, että elämä on rajallista tai kun on saanut kuulla, että aikaa on jäljellä hyvin vähän. 

Kuolindoulana autan ihmistä valmistautumaan kuolemaan, mutta en auta kuolemaan. Kun ihminen tietää pian kuolevansa on elämän inventaarion aika. 

Kuolindoulana työskentelen sen eteen, että jäljellä olevista päivistä tehdään mahdollisimman hyviä. Elämässä tehdyt valinnat, kohtaamiset, ilot ja vastoinkäymiset saattavat saada merkityksen vasta elämän loppu metreillä. 

Vasta kun ihminen on kuollut, hän on tullut valmiiksi tässä elämässä. Meistä kaikista jää jälki tähän maailmaan. Tässä hetkessä me voimme vaikuttaa siihen millaisen jäljen me jätämme. 


Jos ihmiset muistaisivat elämän rajallisuuden maailmassa olisi enemmän hyviä tekoja, kiitollisuutta sekä avuliaisuutta.

Toiminimi Traivia

Olen kehittänyt menetelmän, jossa yhdistän terapian sekä äänimaljarentoutuksen.

Tarjoan terapiaa, valmennusta, keskusteluapua, sekä Peter Hess äänimalja metodilla äänimaljarentoutusta.

Kuolindoulana työnkuva muodostuu kuolevan ja hänen omaistensa tarpeista ja toiveista. Olen kuolevan henkisenä tukena, sekä apuna käytännön asioissa.


  

Peter Hess äänirentoutus-metodi 

Peter Hessin maljoilla toteutettu äänimaljarentoutus on syvärentouttavaa. Äänimaljojen syvät ääniaallot ja värähtelyt hellivät väsynyttä mieltä ja kehoa sekä opastaa kuulemaan oman sisäisen äänen. 







0504083425
paivi.veistio@logoisatsoinnut.com 
Gunnel Nymanin katu 5
00560 Helsinki
Suomi

KOULUTUS

Minulla on Valviran myöntämät tervyden ja sosiaalihuollon ammattioikeudet

  • Lähihoitaja /Helsingin tervydenhoitoalan oppilaitos 1997
  • Sosionomi & Diakoni/ Diakonia Ammattikorkeakoulu  2004
  • Työhönvalmentaja/Diakonia Ammattikorkeakoulu  2016
  • Varhaiskasvatuksen opettaja/Diakonia Ammattikorkeakoulu 2022
  • Peter Hess Äänimetodi/Medidoud 2022
  • Logoterapia ohjaaja sekä logoterapeutti/Suomen Viktor Viktor Frankl Instituutti 2016-2022
  • Kuolindoula/Lohtuakatemia 2023





HINNASTO  (sisältää alv 24 %)

TERAPIA JA VALMENNUS: 

Logoterapian alkukartoitus tapaaminen 50 e 
Terapia  1 h + 30 minuutin syvärentouttavan äänimaljarentoutus yhteishinta 80 e
Alkukartoituksen jälkeen terapia etänä 60 e /h 

ÄÄNIMALJARENTOUTUS /SOINTUKYLPY: 

Yksilöllinen Äänimaljarentoutus tai sointukylpy 60 e/h 
Äänimaljarentoutus & Sointukylpy kahdelle 30 e /hlö 
Sointukylpy  jossa yli 3 osallistujaa 22 e/hlö  

KUOLINDOULANA TOIMIMINEN:  sopimus ja hinnoittelu laaditaan  yhdessä asiakkaan kanssa.

Ajanvaraus ja lisätietoja:  050-4083425 tai paivi.veistio@logoisatsoinnut.com 

Y-Tunnus 3338796-9 





 

Etsi